Laki vaarallisten ke… (264 / 2026, alkuperäinen)

Voimassaolo ei tiedossa

Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain muuttamisesta (264 / 2026, alkuperäinen)

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

12 a luku Lupa-asiasta kuuleminen ja tiedottaminen

104 g § Tiedoksianto ja kuuleminen maanpuolustukselle tärkeiden tuotantolaitosten lupamenettelyssä

Asiakirjan salassapitoa koskevista edellytyksistä maanpuolustukselle tärkeän tuotantolaitoksen lupa-asian kuulemisessa ja tiedottamisessa säädetään viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa ja kansainvälisistä tietoturvallisuusvelvoitteista annetussa laissa.

128 a § Ilmoittaminen Euroopan komissiolle tuotantolaitoksista ja suuronnettomuuksista

Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, ei koske puolustusvoimien sotilaalliseen toimintaan tarkoitettuja räjähteitä eikä maanpuolustuksen kannalta erityissuojattavissa kohteissa sekä sotilaallisissa harjoituksissa, harjoitusalueilla ja rauhanturvaoperaatioissa tapahtuvaa vaarallisten kemikaalien varastointia ja teollista käsittelyä eikä maanpuolustukselle tärkeitä tuotantolaitoksia.

2 § Lain soveltamisala

Tätä lakia sovelletaan maanpuolustukselle tärkeisiin tuotantolaitoksiin, jollei tässä laissa erikseen muuta säädetä.

6 § Määritelmät

Tässä laissa tarkoitetaan:

24) selluloidilla ainetta, joka sisältää yli kuusikymmentä painoprosenttia nitrattua selluloosaa sekä sen lisäksi kamferia;

25) maanpuolustukselle tärkeällä tuotantolaitoksella muuta kuin Puolustusvoimien hallinnassa olevaa tuotantolaitosta, jolla puolustusministeriö on katsonut olevan maanpuolustukselle olennainen merkitys.

20 a § Maanpuolustukselle tärkeän tuotantolaitoksen sijoittamisluvan huomioon ottaminen

Mitä 20 §:ssä säädetään, ei sovelleta, jos maanpuolustukselle tärkeälle tuotantolaitokselle on myönnetty rakentamislain 43 c §:n mukainen maanpuolustukselle tärkeän tuotantolaitoksen sijoittamislupa.

Edellä 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa maanpuolustukselle tärkeän tuotantolaitoksen 23 a, 25 ja 59 §:ssä tarkoitettua lupaa tai ilmoitusta koskevaa päätöstä tehtäessä tulee ottaa huomioon tämän pykälän 1 momentissa tarkoitettu sijoittamislupa.

25 a § Maanpuolustukselle tärkeän tuotantolaitoksen lupahakemuksen ja ilmoituksen käsittelyn ensisijaisuus

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto tai pelastusviranomainen käsittelee maanpuolustukselle tärkeän tuotantolaitoksen lupahakemuksen tai ilmoituksen taikka toiminnan muutosta koskevan ilmoituksen ensisijaisena suhteessa muihin tämän lain mukaisiin lupahakemuksiin tai ilmoituksiin.

25 b § Maanpuolustukselle tärkeiden tuotantolaitosten lupa- ja ilmoitusmenettely

Sen lisäksi, mitä tässä laissa säädetään tuotantolaitoksen lupa- ja ilmoitusmenettelystä, puolustusministeriön tulee antaa toiminnanharjoittajan hakemuksesta lausunto toiminnanharjoittajalle, jos puolustusministeriö katsoo, että tuotantolaitos, jolle tämän lain mukaista lupaa haetaan tai josta tämän lain mukainen ilmoitus tehdään, on maanpuolustukselle tärkeä tuotantolaitos. Puolustusministeriön on lausunnossaan arvioitava ja otettava kantaa siihen, mitä tietoja toiminnanharjoittaja voi jättää antamatta yleisölle tämän lain 31 §:n 5 ja 6 momentin sekä 32 §:n 4 momentin nojalla.

Toiminnanharjoittajan on lisättävä 1 momentissa tarkoitettu lausunto maanpuolustukselle tärkeän tuotantolaitoksen taikka maanpuolustukselle tärkeän tuotantolaitoksen 23 §:n 3 momentissa tarkoitetun toimintaa koskevaa muutosta koskevan lupahakemuksen tai ilmoituksen liitteeksi.

25 c § Maanpuolustukselle tärkeän tuotantolaitoksen toimintaa koskevat muutokset

Puolustusministeriön tulee antaa ilmoitus Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle tai pelastusviranomaiselle sekä toiminnanharjoittajalle, jos tuotantolaitosta ei enää katsota maanpuolustukselle tärkeäksi tuotantolaitokseksi. Tuotantolaitoksen lupa- ja ilmoitusmenettelyssä sekä tuotantolaitosta koskevissa tiedoksiantovaatimuksissa ei sovelleta maanpuolustukselle tärkeää tuotantolaitosta koskevia säännöksiä sen jälkeen, kun puolustusministeriö on antanut asiaa koskevan ilmoituksensa.

31 § Toiminnanharjoittajan tiedottamisvelvollisuus

Maanpuolustukselle tärkeän tuotantolaitoksen toiminnanharjoittaja saa rajoittaa puolustusministeriön lausunnon mukaisesti 1 momentin mukaisia yleisölle saatavilla olevia tietoja, jos viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:n 1 momentin 10 kohdassa tai kansainvälisistä tietoturvallisuusvelvoitteista annetussa laissa (588/2004) säädetyt asiakirjan salassapitoa koskevat edellytykset täyttyvät.

Maanpuolustukselle tärkeän tuotantolaitoksen toiminnanharjoittaja saa jättää puolustusministeriön lausunnon mukaisesti antamatta yleisölle 2 momentissa tarkoitetut tiedot suuronnettomuuden vaaraa aiheuttavista kemikaaleista, jos viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 10 kohdassa tai kansainvälisistä tietoturvallisuusvelvoitteista annetussa laissa säädetyt asiakirjan salassapitoa koskevat edellytykset täyttyvät.

32 § Turvallisuusselvityksen esillä pitäminen

Maanpuolustukselle tärkeän tuotantolaitoksen toiminnanharjoittaja saa rajoittaa puolustusministeriön lausunnon mukaisesti turvallisuusselvityksessä yleisölle annettavia tietoja, jos viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 10 kohdassa tai kansainvälisistä tietoturvallisuusvelvoitteista annetussa laissa säädetyt asiakirjan salassapitoa koskevat edellytykset täyttyvät.

Valitse pykälä aloittaaksesi keskustelun.

Ei vielä lähteitä näytettäväksi.