Laki autoverolain 24 §:n muuttamisesta (128 / 2024, alkuperäinen)
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
24 § Kansainvälisen sopimuksen perusteella verosta vapaat ajoneuvo
Autoverosta on vapaa ajoneuvo, joka tulee:
1) erityisillä rekisterikilvillä varustettuna ulkovaltojen Suomessa toimivien diplomaattisten ja muiden samassa asemassa olevien edustustojen tai lähetettyjen konsuleiden virastojen viralliseen käyttöön taikka diplomaattisten edustajien, lähetettyjen konsulien tai mainittujen edustustojen ulkomaan kansalaisuutta olevien hallinnollisen ja teknisen henkilökunnan jäsenten ja heidän talouteensa kuuluvien perheenjäsenten henkilökohtaiseen käyttöön sen mukaan kuin diplomaattisia suhteita koskevassa Wienin yleissopimuksessa (SopS 4/1970) ja konsulisuhteita koskevassa Wienin yleissopimuksessa (SopS 50/1980) määrätään;
2) Euroopan unionin Suomessa sijaitsevien toimielinten käyttöön taikka tällaisten toimielinten palvelukseen Suomeen tulevan henkilön käyttöön ja omistukseen, jos henkilö on asunut pysyvästi muualla kuin Suomessa;
3) muun kuin kohdassa 1 mainitun kansainvälisen sopimuksen perusteella autoverosta vapautetun tahon tai henkilön omistukseen ja käyttöön.
Ulkoministeriö vahvistaa 1 momentin 1 kohdassa mainittujen yleissopimusten mukaisten edellytysten olemassaolon.
Edellä 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitettua ajoneuvoa ei saa veroa suorittamatta myydä, vuokrata eikä muutoinkaan luovuttaa tai antaa vastikkeetta käytettäväksi muulle kuin vastaavaan verottomaan ajoneuvoon oikeutetulle edustustolle tai henkilölle ennen kuin kolme vuotta on kulunut ajoneuvon rekisteröimisestä kysymyksessä olevaan käyttöön. Jos mainituissa lainkohdissa tarkoitettu henkilö muuttaessaan pois Suomesta ennen kuin tässä momentissa säädetty määräaika on kulunut myy käytössään olleen ajoneuvon Suomessa, siitä on suoritettava veroa yksi kolmaskymmeneskuudesosa jokaista määräajasta jäljellä olevaa täyttä tai vajaata kuukautta kohti.
Edellä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettua ajoneuvoa ei saa veroa suorittamatta myydä, vuokrata eikä muutoinkaan luovuttaa tai antaa vastikkeetta käytettäväksi muutoin kuin kyseisessä sopimuksessa mainituin edellytyksin ja rajoituksin.